perjantai 18. marraskuuta 2016

Käpylän mestaruus 2016 Lasse Lindqvistille pinnoin 8/9

Lasse (vas.) voitti kerhon mestaruuden 2016.
Viimeisellä kierroksella taipumaan joutui Olli. 



Tammikuussa alkanut KäpSK:n mestaruusturnaus päättyi torstaina Lasse Lindqvistin voittoon reilulla 1½ pisteen marginaalilla ennen Eero Patolaa ja 6 pisteellään kolmanneksi yltänyttä Matti Pullia.

KM 2016 TULOKSET







UUSIIN PELITILOIHIN JOULUKUUSSA


Käpylän kirkon seurakuntasali.
Valokuvat yllä: KTe

Kaupungin yllättävästi terävöityneen- jopa aggressivisen hinnoittelupolitiikan seurauksena KäpSK joutui- yli viiden vuosikymmenen (!) Untamontien koulun kerhotiloissa pelaamisen jälkeen etsimään uudet kokoontumistilat, joten päättynyt kilpailu oli laillaan historiallinen.
Nopean shakin sarjakilpailun finaalikierros ensi viikon torstaina jää tällä tiedolla viimeiseksi ko. tilassa.

Oulunkylä-Käpylän seurakunta suhtautui ajolähtötilanteeseemme erittäin myönteisesti ja joulukuussa kerhon peli-illat mitä ilmeisimmin jatkuvat Käpylän kirkon yhteydessä olevissa monipuolisissa seurakuntatiloissa osoitteessa Metsolantie 14.



SENIORIEN MM-KILPAILU ALKAA LAUANTAINA


Marianske-Laznessa Tshekeissä. 11 kierroksen urakkaa lähtevät suorittamaan mm. tutut hakkapeliitat
Eero Patola ja Antti Pihlajamäki Käpylästä sekä SELO-pelien SE-mies Esa Auvinen ja Aulikki Ristoja.

Kisasivut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti