tiistai 19. elokuuta 2014

Suomen Shakkiliiton nettivalmennus 2014-15 alkaa huomenna

Nettivalmennuksen valmennuskausi starttaa 20.8. entisestään vahvistuneella Shakkilinnan valmennustiimillä, jonka uudet vahvistukset tuovat erilaista tulokulmaa avausten pelaamiseen ja yleiseen pelinvientiin. Valmennus on avoin kaikille harrastajille ikään, sukupuoleen tai suosikkiavaukseen katsomatta. 
Siis kelle tahansa, joka haluaa kehittyä shakissa.

Valmennus on ensisijaisesti nuorille, mutta myös aikuiseen ikään ehtineet ovat tervetulleita kuuntelemaan maan parhaiden mestarien neuvoja. Mainittakoon kuitenkin se, että valmennusstipendit ovat tarkoitettuja sitten vain nuorille osallistujille.

SSL:n nettivalmennus 2014-15


Viikottaisen valmennuksen aiheet vaihtelevat monipuolisesti avauksen, keski- ja loppupelin teemoissa. Valmennusideana on vahvistaa valmennusryhmäläisten shakkiymmärrystä, nostaa heidän käytännön pelivahvuuttaan ja tarjota monipuolinen "shakkisivistys" erityyppisten asemien oikeaoppisesta pelaamisesta. Mielenkiintoisen lisäsäväyksen antavat ajankohtaiset ja opettavaiset esimerkit, joita löydämme valmentajien ja valmennettavien pelaamista omista peleistä. Tuolloin on mahdollisuus perehtyä myös erilaisiin pelityyleihin, ja ymmärtää, että shakkia voi pelata hyvin monella eri tavalla.


Alle 1500-seloisten ryhmä kokoontuu keskiviikkoisin klo 18.00-19.00 ja yli 1500-seloisten ryhmä klo 19.30-21.00.

Luvassa ajankohtaisia ja oivallisia esimerkkejä juuri päättyneestä Shakkiolympialaisista Tromssasta!


Lisätiedot:   mika.karttunen@shakkilinna.fi     tai p. 044 - 555 6424



Asiasta uutisoi ensimmäisenä Shakkifoorumi


KvM Mika Karttunen on 7-kertainen Suomen mestari ja
maajoukkueen monivuotinen luottopelaaja.

Kuva Tromssan shakkiolympialaisista 08/2014,
Marko Tauriainen
    
"Mika Karttunen on monipuolisesti fiksu shakkipersoona: erittäin vahva pelaaja, luonteva kommentaattori ja kokenut shakinopettaja. Suosittelen mihin tahansa shakkiin liittyvään." 
 - Kimmo Telenius/KäpSK ym.

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti