tiistai 19. tammikuuta 2021

Puheenjohtajan terveiset sekä peli-iltojen järjestely


Oikein hyvää alkanutta vuotta, käpskiläiset! 


Viime vuosi oli hyvin poikkeuksellinen monella tapaa - se näkyi myös kerhomme käytännön toiminnassa. Peli-iltamme ovat jääneet vähiin, turnaukset pelataan osittain etänä, kokoukset ovat siirtyneet verkkoon tai ovat peruttu kokonaan. Toki on tapahtunut myös myönteisiä asioita lajia ajatellen - yhä enemmän ihmisiä kiinnostuu shakista, ihmiset hakeutuvat pelaamaan verkossa sekä online turnaukset ovatkin keränneet ylistystä ja suosiota ihmisten keskuudessa. Suomen Shakkiliiton hallitukseen on valittu uusia jäseniä, jotka ovat olleet aktiivisia ja perustaneet työryhmiä eri osa-alueille lajin edistämistä varten. Liiton strategian suunnittelu on työn alla ja uskon, että tuleva vuosi tuo mukanaan uudistuksia, selkeitä linjauksia ja uusia kehityssuuntia. 


Kuten tiedätte, olen toiminut kerhon hallituksen puheenjohtajana vuoden ajan - minulle se on ollut opettelua ja uuteen pestiin tutustumista. Olen lunastanut hallituspaikan Helsingin Shakkiliiton hallituksesta, ja ollut aktiivisesti juttusilla muiden jäsenten kanssa. Haluan edistää lajin suosiota, saada ihmisiä kiinnostumaan shakin peluusta ja herättää heidän kiinnostuksensa peliä kohtaan. Katsotaan, mitä tuleva tuo tullessaan. 


Toistaiseksi, johtuen vallitsevasta pandemia-tilanteesta, peli-illat siirtyvät verkkoon, lichess.org -palveluun. Ohjeet rekisteröitymiseen sekä KäpSk:iin liittymiseen palvelussa löytyvät alta. Joka torstai, tavallisesti klo 18:00 käynnistämme turnauksen. Peliajat ovat kaikille tuttuja. 


Haluan kiittää erityisen paljon Kimmoa, Pekkaa ja Eeroa. Työ, mitä teette kerhomme eteen on korvaamatonta. Ja kiitos kaikille tuesta ja hyvistä matseista! Viime vuoden voittosaldoni oli 3 matsia, mutta sanojanne lainaten ’pelaat meidän kanssa, että voit joskus voittaa muita’. Nähdään verkossa ja pidämme peukkuja, että pian pelataan myös kirkolla. 


Pysykää terveinä! 


Terkuin, Ksenu 

Hallituksen puheenjohtaja




Ohjeet osallistumiseen:


1. Rekisteröidy uudeksi käyttäjäksi lichess.org -sivustolla (tai kirjaudu sisään, mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus!) 

2. 'Käpylän Shakkikerho' hakuun (oikealla yläkulmassa) 

3. Paina 'Liity joukkueeseen'

4. Turnaukset pelataan joka torstai kello 18:00.


!!! Mikäli joukkue ei hakukoneen kautta löydy, olethan yhteydessä niin laitan suoran linkin virtuaaliseen yhteisöön. 

 


1 kommentti:

  1. Taisi tulla pienen pieni painovirhe. Sivu ei ole Lichess.com vaan aivan kuten ohjeiden kohdassa 1 sanotaan Lichess.org

    VastaaPoista