tiistai 12. marraskuuta 2019

Viikonlopputurnauksessa 64 pelaajaa - Juha Jordan yllätti

(Vas.) Voittaja Juha, Janne, Lauri, Juho, Toni ja Julius olivat
Pihliksen  80 vuotiskisan palkitut menestyjät.



Viikonloppuna pelattu KäpSK:n perinteinen syysturnaus keräsi SELO-ratingiaan tarkistamaan 46 ja oheiskilpailuna lauantaina järjestettyyn Aloittelijakilpailuun 18 eli yhteensä 64 pelaajaa, joista reilu neljännes nuoria pelaajia.  Luku on 2010-luvun paras- enemmän pelaajia KäpSK:n kisassa oli viimeksi v. 2006.

Imatran Shakki -48:a edustavan Juha Jordanin starttiranking oli 11. mutta seitsemän pelatun kierroksen jälkeen 10 pykälää parempi, kun seuraaviksi sijoittuneet FM Jan Ristoja, junan lailla edistyvä Lauri Bederdin ja KvM Joose Norri kuluttivat voimiaan keskinäisissä väännöissä.
Järjestävän seuran pelaajia oli mukana 6: parhaana Antti Suominen ja tyytyväisimpinä odotustulostaan paremmin pelanneet Antit Salmela ja Ahonen.

Kisan (työttömänä) tuomarina toiminut Pekka Pietinen huolehti siitä, että hiljan 80 vuotta täyttäneen iki-KäpSK:laisen, kisapaikalle Terveisensä välittäneen ME Antti Pihlajamäen kunniaksi sunnuntaina oli tarjolla kuohujuomaa + suklaasydämiä.

 KäpSK:n vl 2019 TULOKSET




Aloittelijaturnauksen 4. kierros:
Takana (oik.) voittaja  5/5 ! Maksim ja Kavya,
edessä  Arvo vs kisan 3. Eero.
Valokuvat: KTe


Aloittelijaturnaukseen ilmoittautui  mm. Oodin shakkitapahtumista kipinän saaneita
harrastuksen alkutaipaleella olevia eri-ikäisiä pelaajia peräti 18, jotka pelasivat lauantaina 5 kierrosta
nopeaa shakkia 20 min. + 10 sek./siirto eli saman ohjelman kuin kokeneemmat pääkilpailussa.
Pisteille ahnaimpia olivat Sobolevin sisarukset Maksim ja Liida ja mukavinta oli, että kukaan ei jäänyt nollille.
Kiitokset kaikille mukana olleille - viimeistään ensi syksynä uudestaan.

Aloittelijaturnaus 9.11.2019 TULOKSET



Lauantain kilpailun nopea päätuomari Epa on jo taas itse urheilemassa 3 muun suomalaisedustajan kanssa:  https://worldseniors2019.com/

1 kommentti:

  1. Hienoa työtä järjestäjiltä! Erityisesti aloittelijaturnauksen järkkääminen oli mahtava veto! Nämä kaiffarit saivat kilpailushakin kipinän!

    VastaaPoista